Hae tästä blogista

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jumitus-pomot vs. kilpailukyinen tuotekehitysprosessi

Hommat eivät oikein etene alustus-, startti- ja seurantapalavereista huolimatta - tai oikeammin niiden takia. Tuntuu hassulta, että vaikka tehokkuudesta ja tuottavuudesta puhutaan firmojen visioissa suureen ääneen, perusjoonaksen ja -jaanan normityöpäivä täyttyy järjestään kaikesta muusta.

Luin tuossa parin viikon takaista Mato Valtosen asiaan osuvaa "Kiusaajille kampoihin"-kolumnia (Varma, Hyvää Työtä -lehti). Maton tituleeraamat Kiintiö-Mulkvistit lamaannuttavat tekemisen meiningin missä tahansa yhteisössä. Tuo on helppo allekirjoittaa, onneksi ajan tasalla olevat esimiehet tunnistavat asian laidan ja puuttuvat toivottavasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ongelmia syntyykin ellei asian oikeaa laitaa havaita, sitä ei haluta tunnustaa taikka siihen ei haluta tarttua.

Tästä päästäänkin otsikossa mainittuun ihmisryhmään, jonka edesvastuuton toiminta aiheuttaa tyhjänpäiväisen työn kierteen ja johtaa työssä käymiseen työn tekemisen sijaan. Samaa kööriä löytyy   myös työympäristön hyvinvointi- ja kehitysvastuutehtävistä. Jostain syystä yrityksistä tuntuu aina löytyvän ratkaisevaan asemaan jämähtäneitä jumittajia. Oli kyse pienemmästä tirehtööristä tai sitten itse suurvisiiristä, taitaa monesti erittäin potentiaalinenkin kehitysidea tössätä ymmärtämättömyyden henkilökohtaisiin suoja-asetuksiin. Homma olisi vielä pelastettavissa, jos pomonpaikkassa roikkuva arjen sankari osaisi tarpeen tullen nöyrtyä toisten osaamisen edessä ja pyytää asiantuntijakommenttia kolmannelta osapuolelta. Mutta kun ei, omaa tietämättömyyttään asiassa ei tietenkään haluta tuoda esiin. "Mä väläytän tätä sopivassa kohtaa Johtajalle ja jos saadaan keltaista, ni pidetään palaveri ja katotaan". Lause toistuu muutaman kuukauden välein, kunnes sopivaksi katsotun ajan jälkeen aika onkin jo ajanut idean ohi.

Toista ilmenemismuotoa, eli palaveeraamista suunnittelupalaverin suunnittelua varten, pidetään valitettavasti jo toimiston normipäivätouhuna. Neukkareita varataan valmiiksi palavereille, joiden aiheesta saatikka sisällöstä ei ole vielä mitään tietoa. Jotta kaikki ali-, väli- ja keskipäälliköt saavat leimansa mukaan (onnistuneen) projektin meriittilistalle käydään esittely- ja kommenttirumba aina läpi porras kerrallaan, varmuuden vuoksi. Se onkin sitten melkein 99-varma, että jossain näistä palaverissa löytyy joku sivuroolin minipomo, joka lähtökohtaisesti kyseenalaistaa koko idean. Muut lopulta komppaavat niskan nakkelijaa välttääkseen joutumasta pelilaudan "Mut mähän sanoin ton jo alustuspalaverissa"- ruutuun. Sikäli vaikkei koko hommaa haudattaisikaan, pääsee ideoija tekemään perustyötä kunnolla ja moneen kertaan. Lopulta palataan tietysti alkuperäiseen ideaan.

Kuinkahan monta hyvää bisnesideaa on jäänyt vain pilkahdukseksi powerpoint-slaidissa? Harvalla riittää loputtomiin energiaa heitellä ideakiekkoja ylös alasampujien odottaessa rivissä sormi liipasimella.

Totuuden nimissä on todettava, että on yrityskulttuurissa nähtävissä paljon muutoksia parempaankin. Luovuudelle ja ideoinnille annetaan tilaa eikä kömmähdyksistä saa heti takapakkia uralla. Toisaalta kaikkia perinteisen järjestelmän malleja ei tässä ole tarkoitus suolata. Yritysen rajallisten resurssit eivät mahdollista kaikkien ideoiden toteuttamista. Tärkeintä olisikin houkutella esiin potentiaali, jolloin olisi mistä valita.

Tämä vaikuttaa kirjoitettuna niin simppeliltä, mutta jostain syystä toteutukset tuntuvat olevan aina niin monimutkaisia. Kilpailukykyisten tuotteiden kehitysprosessi: Luovan ilmapiirin synnyttämistä ideoista otetaan lupaavimmat tehokkaan arviointimenettelyn jälkeen työn alle, niitä arvioidaan itsenäisinä ja tulosten kehittyessä kasvatetaan panostusta. Panostuksen määrää ohjaa projektin rinnalla jatkuvasti kehittyvä arvio sen myyntipotentiaalista. Valmiiksi mietitty prosessi vie hommia eteenpäin kunkin oman elinkaaren mukaisesti.

Eikun hommiin!